F.A.Q.



Tänne keräämme eteen tulleita kysymyksiä niin itse pelistä kuin sen maailmastakin. Jos tulee kysyttävää, ylläpito vastaa sekä vieraskirjassa että sähköpostilla, pelaajille myös foorumilla.



Pelin ajoituksesta ja realistisuudesta


Mitä vuotta pelissä eletään?

- (Lue lisää myös pelin ideaosiosta)
Olemme sijoittaneet pelin 1700-luvun jälkipuoliskolle, ennen siis vuoden 1789 vallankumousta. Pelimme pyrkii olemaan suhteellisen realistinen, mutta koska liika aikaan sitominen ja piiruntarkka nippelitieto ja pohjatyö ko. ajasta vaatisi sekä pelaajilta että peliltä hirveästi pohjatyötä ja toisi mukanaan myös omia ongelmiaan, olemme päättäneet pitää pelin suhteellisen ajattomana. Täysin realistiseen 1700-luvun maailmaan peli ei siis sijoitu, ja tällaisen pelin luominen olisikin myös täysin mahdotonta. Hahmot ovat fiktiivisiä ja olemme myös muokanneet pelin sivulle hieman todellisuudesta poiketen joitakin asioita, CDV:lle sopivaksi. Tarkoitus on luoda oma maailma, joka ottaa suht tarkkaan vaikutteita 1700-luvun Ranskan hovista, erityisesti Marie-Antoinetten ensimmäisistä vuosista Ranskassa, mutta jota ei ole sidottu liiaksi aikaan eikä paikkaan. Jätämme pelaajille siis tilaa myös omaan mielikuvitukseen ja luomiskykyyn. Esimerkiksi vallankumousta ei tule välttämättä tapahtumaan, tai se ei tapahdu samoihin aikoihin, kuin se todellisuudessa tuli vuonna 1789.

Nyrkkisääntönä pätee, että kaikki pelissä ilmoitettu pitää paikkansa, vaikka se olisikin ristiriidassa todellisuuden kanssa. Koska emme voi kuitenkaan selvittää kuin murto-osan pelin maailmasta sivuillamme, on nippelitiedot kaivettava itse muualta - ja nämä ovat siis yhtenäisiä todellisuuden kanssa. Jos sivustolla/foorumilla ei ole muuta todettu, niin yleisesti ottaen kaiken ennen 1750-lukua tapahtuneen voi ajatella olevan pelissäkin jo historiaa



Kuinka perillä minun tarvitsee olla historiasta liittyäkseni?

- Lukemalla info-osion tiedot kunnolla voi maailmasta muodostaa jo melko hyvän kuvan, eli periaatteessa sillä tietomäärällä pitäisi pärjätä. Ehkä olennaisinta on muistaa, että pelin aikakauden arvot eivät välttämättä vastaa täysin nykyajan arvoja. Varothan siis ns. aikamatkustaja-efektiä! Valmis historiantuntemus on toki plussaa, mutta kiinnostus ja halu myös selvitellä pelin aikakauteen liittyviä asioita on sitä tärkeämpää! Täyttä autentisuutta emme kuitenkaan keneltäkään oleta!

Jos jokin asia jää mietityttämään (esim. oliko 1700-luvun puolivälissä keksintöä X tai vaikka miten asia A tehtiin ennen kuin tämä keksintö keksittiin) niin kannattaa ensiksi yrittää googlailla lisäinformaatiota. Lisäksi ylläpidolta voi aina kysyä, jos jokin asia askarruttaa ja me voimme yrittää selvittää asiaa lisää. Vaikka kirjoitusroolipelinä CDV:n pääpaino on itse asiassa, eli kirjoittamisessa, meistä historiallinen autenttisuus tekee aina pelihetkistä hieman parempia!

Sivun alkuun



Liittyminen - tekniset asiat

Hahmoesittelyn laajuudesta

- (Poimittu vieraskirjan puolelta:) Hahmoesittelyissä laatu korvaa määrän. Kannustamme myös jättämään hahmoille hieman kasvunvaraa, joten kaikkea ei tule eikä tarvitsekaan hahmohakemukseen kirjoittaa. Olen kuitenkin huomannut, että seuraavat minimisanamäärät ovat yleensä hyviä määrittelemään myös hahmohakemuksen laadukkuutta, näin meidän silmissämme: Ulkonäkö, sanamäärä väh. 150-200 sanaa, luonne, lähemmäs 300 sanaa. Olettaen että perustiedot on mainittu selkeästi, eikä ulkönäköä ja luonnetta sekoiteta liiaksi toisiinsa, tai niissä toisteta samoja asioita, tai muuten ympäripyöreästi kerrota hahmosta. Luonteeseen mielellään nuo n.300 sanaa itse luonteesta, taidot ja mielenkiinnonkohteet ym. sitten erikseen. Ulkonäköön selkästi kuvaus hahmon olemuksesta, ei pelkästään vaatteiden tai esimerkiksi aseiden kuvausta. Selkeä, tasapuolinen ja ytimekäs kuvaus siis kunniaan.



Pelin laatuvaatimuksista ja pelikokemuksesta

- (Poimittu vieraskirjan puolelta:) Haluamme pitää tietyn tason CDV:ssä, ja katsommekin hahmohakemuksesta yleisesti, onko hahmoon panostettu ja millainen pelinäyte on - nämä korreloivat yleensä JONKIN verran sen kanssa, kuinka pitkään pelaaja pysyy pelissä mukana ja panostaako tämä lainkaan peleihin. Pelinäytteestä näemme myös, ymmärretäänkö roolipelaamisen säännöt ja onko teksti luettavaa. Eli kieliasuun kannattaa peliviestissä panostaa (huom! toivomme liittyjien ilmoittavan mahdollisesta lukihäiriöstä tai muista mahdollisista ongelmista liittymishakemuksessaan - lukihäiriö EI ole missään nimessä este liittymiselle, mutta siitä ilmoittaminen auttaa ylläpitoa jättämään pilkunviilaamisen sikseen.) Haluamme, että pelissämme on viihtyisää pelata, ja tämän takia toivomme, että pelaajat kirjoittavat sujuvasti, sekä panostavat peliviesteihinsä tiettyyn pisteeseen asti. Peliviestien tasoa voit käydä kurkkimassa vielä enemmän foorumin puolella.

Mitään hahmohakemusta ei ole vielä koskaan täysin tyrmätty, vaan pyrimme aina auttamaan liittyjää saamaan korjattua hahmoesittelynsä niin, että hahmo tulee hyväksytyksi - pyydämme esimerkiksi selventämään ulkonäköä tai syventämään luonnetta, tai korjaamaan aikakauteen liittyviä asiavirheitä tai muita, useimmiten pienempiä asioita, jotka pistävät silmään esittelystä. Huolellisesti laadittu hahmoesittely auttaa myös pelaajaa itseään pelatessa. Eli kieltävää vastausta ei tulisi pelätä, vaan nähdä ylläpidon antama palaute auttavana kätenä peliin sopivan hahmon luomisessa.

Emme myöskään katso kokemuksen määrää koskaan hahmohakemuksissa. Peliä suositellaan tietomääränsä ja tietyn tason säilyttämiseksi hieman kokeneemmille pelaajille (kokemusta väh. 1 vuosi), mutta onpa mukaamme liittynyt aloittelijoitakin, jotka ovat pärjänneet varsin mainiosti pelissämme! Kannustamme siis myös aloittelijoita mukaan, ja autamme heitä mielellämme. Hahmoesittelyn sekä pelinäytteen LAATU määräävät hyväksynnän, ei kokemus. Se on vain mahd. liittyjille annettu suuntaa antava neuvo siitä, minkä tyyppisestä pelistä on kyse. Emme pyri missään nimessä olemaan eliittipeli, ja toivotamme kaikenlaiset liittyjät tervetulleiksi. Meillä on kuitenkin tietty tasomme, joka tulisi täyttää liityttäessä, mutta sitä ei tulisi vierastaa eikä pelätä. Moni liittyjä täyttää tason, viimeistään pienten asiavirheiden korjailun tai hahmoesittelyn pienen selvennyksen/syvennyksen jälkeen. Pyrimme aina kannustamaan ja auttamaan hahmoesittelyiden luomisessa, eli toivottamme kaikki rohkeasti lähettämään hahmonsa syynättäväksi ja karistamaan eliittipelin leiman mielestään! ^^ Suosittelen myös foorumin peliviestien ja eri pelaajien hahmoesittelyjen tutkailemista nähdäkseen, millainen pelin vaatimustaso on.



Mikä on yleisin syy hahmon hylkäämiseen?

- Useimmiten pyydämme korjaamaan hahmon ulkonäköä niin, että hahmosta saa paremman kokonaiskuvan; Mihin hahmossa kiinnittää ensimmäisenä huomiota? Kuvaile olemusta! Onko hahmo viehkeä, pieni, huoliteltu, vakava ym?

Myös luonteessa pyydämme varsin usein menemään pintaa syvemmälle ja tarkastelemaan hahmon luonteenpiirteitä tarkemmin; Hahmo on leikkimielinen. Mihin se johtaa? Miten se näkyy? Hahmo on vakava, eikä uskalla avautua muille. Miksi? Mistä se johtuu? Ja mihin se johtaa? Suurin osa hakijoista kuitenkin palaa uudelleen korjatulla hahmoesittelyllä, mihin ei todellakaan vaadita paljoa. Joten ensimmäistä kieltävää vastausta ei kannata pelästyä :)



Tarvitseeko toisen hahmohakemuksen yhteyteen liittää uutta pelinäytettä?

- Ei. Tiedämme pelityylisi entuudestaan, joten tämä ei ole pakollinen.



Onko pelissä hahmorajaa/voinko liittyä heti kahdella hahmolla?

- CDV:ssä ei ole olla rajoitettu hahmojen määrää. Toivottavaa olisi toki, että kaikilla hahmoilla myös pelattaisiin, eikä hahmoja vain tehtailtaisi kohtuutonta määrää,mutta hahmojen laittaminen tauolle/niiden poistaminen pelistä on myös mahdollista.

Jos kyseiset kaksi hahmoa liittyvät vahvasti toisiinsa, on ihan ok. Hyväksyttää ne samaan aikaan.


Pitääkö jokainen uusi hahmo hyväksyttää erikseen ylläpidolla?

- Kyllä. Ylläpito hyväksyy jokaisen peliin tulevan uuden hahmon.
Sivun alkuun




Liittyminen - hahmoihin liittyvät asiat


Voinko luoda hahmoksi ei-ranskalaisen aatelisen tai kolmannen säädyn edustajan?

- Voit. Ehtona on, että hahmosi asuu palatsissa tai Versailles'n kaupungissa (vaikka hän voi toki tehdä vierailuja kotimaahansa). Toiveena olisi kuitenkin, että suurin osa hahmoista olisi ranskalaisia, sillä niitä Versailles'ssa eniten asui ;)



Voinko liittyä mukaan kuninkaallisella hahmolla?

- Olemme päätyneet rajoittamaan kuninkaallisten määrää pelissä. Erilaisia syitä tähän löytyy mm. täältä. Ellei kyseistä hahmoa ole esimerkiksi haettu hahmopörssissä TAI hahmosta neuvoteltu ensiksi ylläpidon kanssa, niin emme valitettavasti ota uusia kuninkaallisia mukaan peliin.

Mikään kiveen hakattu sääntö tämä ei siis ole, mutta haluaisimme linkittää erityisesti kuninkaalliset vahvemmin pelin sivujuoniin tms. Jos koet, että uusi kuninkaallinen hahmosi olisi sopiva lisä pelin hahmokaartiin, niin ota yhteyttä ylläpitoon niin voimme miettiä asiaa yhdessä. Tämä koskee erityisesti niitä vanhoja pelaajia, joilla ei ole kuninkaallista/korkeassa asemassa olevaa aatelista pelattavanaan. Ensimmäiseksi/ainoaksi hahmoksi emme kuninkaallista suosittele.


Voin tehdä kuninkaallisten läheisen tuttavan/ystävän/rakastajan tms?

- Jos hahmosi on hovissa korkeassa asemassa, hän voi ehdottomasti tuntea ja olla läheinen kuninkaallisten kanssa! Tarkemmat suhteet eri kruunupäiden kanssa kannattaa kuitenkin sopia kyseisten pelaajien kanssa erikseen.



Sivun alkuun




Liittyminen - kuvista

Millaiset kuvat hyväksytään?

- Kuvat eivät ole pakollisia, mutta niin halutessasi hahmon voi piirtää (koneella tai käsin) tai käyttää valokuvaa. Myös "nukkegeneraattorilla" tehdyt kuvat kelpaavat. Varsinkin piirrettyjen kuvien tapauksessa muistathan varmistaa, että sinulla on oikeus käyttää kyseistä kuvaa (eli se on itse tekemäsi tai olet kysynyt tekijältä luvan).

Valokuvan suhteen meillä on tietty rajamme kuuluisuuden suhteen, eli mieluiten harvinaisempia naamavärkkejä, ei jokaisen tuntemaa laulajaa tai näyttelijää. Kuvan täytyy myös vastata ulkonäkökuvausta sekä ikää. (15-vuotias näyttää harvemmin jo täysin aikuiselta!!) Pyrimme myös välttämään roolipelimaailmassa yleistyvää kliseetä, jossa joka kuva muistuttaa enemmän tai vähemmän huippumallia.

Muistathan myös pelin aikakauden kuvia etsiessäsi! Täysin autenttisia kuvien ei tarvitse olla (tästä alempana lisää), mutta ethän kuitenkaan käytä ns. liian nykyaikaisia kuvia. Esimerkiksi Angelina Jolie ei ole tietääksemme näytellyt yhdessäkään 1700-luvulle sijoittuvassa elokuvassa, mutta hänestä voitaisiin hyväksyä seuraavat kuvat:

Hyväksyttävät kuvat
Hyvä esimerkki 1: Aikakauteen sopimaton puku leikattu pois kuvasta, hiukset ylhäällä ja hillitty meikki
Hyvä esimerkki 2: Historiallisesta (1800-luku) sarjasta otettu kuva, jossa pelin tunnelmaan sopiva kampaus, meikki ja puku
Hyvä esimerkki 3: Hiukset auki, mutta vähän meikkiä ja muutenkin ns. neutraali kasvokuva
Hyvä esimerkki 4: (Sama kuin ylempi)
Hyvä esimerkki 5: Puku ei ihan pelin aikakautta, mutta tarpeeksi lähellä ja muutenkin kuvasta välittyy ns. historiallinen tunnelma

Kuvat, joita ei hyväksyttäisi
Huono esimerkki 1: Liian nykyaikaiset vaatteet (leikkaamalla kuvaa voisi siitä saada ok:n kasvokuvan)
Huono esimerkki 2: Liian nykyaikainen meikki sekä kampaus
Huono esimerkki 3: Mekko ja kokonaisuus liian nykyaikainen
Huono esimerkki 4: Kuva historiallisesta elokuvasta, mutta ero CDV:n aikaan turhan iso (pelkkä kasvokuva tästä leikattuna voisi olla ok, vaikka toki vähän neutraalimpi kuva voisi olla parempi)

Jos elokuva/tv-sarja, josta kuvat on otettu on historiallinen, mutta ei sijoitu pelin aikakauteen, niin suosittelemme poimimaan ne kuvat, jotka vastaavat eniten pelin aikakautta, kuten ylemmistä esimerkeistä käy ilmi.



Onko kuva pakollinen? Kuinka iso merkitys kuvilla on hahmoesittelyssä?

- Kuva ei ole todellakaan pakollinen! Kuva ei korvaa ulkonäköesittelyä, eli helpommalla ei pääse liittämällä kuvaa mukaan. Toivoisimme, etteivät kuvat dominoisi hahmoesittelyjä, vaan niitä käytettäisiin enemmän inspiraationa, sekä luomaan tunnelmaa kuin täydellisenä esimerkkinä todellisuudesta. Suosittelemme muutenkin, ettei hahmoja kehitetä liikaa kuvien kautta.

Varothan siis inspiroitumasta liikaa kuvissa olevasta roolihahmosta. Jos pelin hahmo ja elokuvan/tv-sarjan hahmo alkavat muistuttaa liikaa toisiaan, niin saatamme ehdottaa uusien kuvien etsimistä tai hahmon muokkaamista niin, että pelihahmosta tulee selkeästi oma persoonallisuutensa.

Kuvien ei myöskään kuulu määritellä hahmoa täysin. Esimerkiksi pelin ulkonäkönormeista poikkeavien kuvien tapauksessa niiden ei tarvitse olla osa itse hahmoa, vaan "oikeasti” (/pelissä) hahmo voi pukeutua kuten hänen asemassaan olevalta henkilöltä oletetaan. Toki tämä voi aiheuttaa ristiriitaisuuksia esittelyyn, mikä on sekin harmillista.

Toivoisimme siis, että kuvat olisivat mahdollisimman autenttisia ja aikakausi otettaisiin niitä valitessa huomioon (-> lue lisää seuraavasta kysymyksestä).



Kuinka historiallisesti ”autenttisia” hahmojen kuvien täytyy olla?

1700-luvun puolivälin, saati sitten sen ajan Versailles’hin, sijoittuvia tv-sarjoja ja elokuvia on vain määränsä verran, joten hyväksymme myös muuhun aikaan sijoittuvat kuvat. Ethän kuitenkaan valitse liian nykyaikaisia kuvia, vaan muistathan myös pelin kauneusihanteet ja pukeutumistyylin. Jos sopivia historiallisia kuvia ei löydy, niin hahmosta voi laittaa vain kasvokuvia. Tämä tai ei kuvia ollenkaan hahmolle olisi suositeltavampaa kuin täysin pelin aikakauteen sopimattomien kuvien liittäminen esittelyyn.

Kuten nettisivuilla on kuvailtu, varsinkin aatelisten pukeutuminen oli hyvin yltäkylläistä ja usein liioittelevaa. Tällaisia kuvia on kuitenkin usein vaikea löytää. Muistathan siis, että vaikka kuvissa oleva henkilö pukeutuisi yksinkertaisesti, ei oman hahmosi tarvitse toimia samalla tavalla.

Kuvien ei siis tarvitse olla täysin historiallisesti autenttisia, mutta muistathan kuitenkin, että kuvien ei kuulu mennä pelimaailman yli! Näin oletusarvoisesti hahmojen pukeutuminen, hiustyylit tms. vastaavat info-osiossa kerrottuja faktoja, näytti kuvissa oleva hahmo miltä hyvänsä.
<



Sivun alkuun




Taukoilu ja lopettaminen



Miten ilmoitan lopettamisesta tai taukoilusta?

- Roolaaminen on vain harrastus, jota ei pidä ottaa liian vakavasti! Joskus aikaa pelaamiseen ei riitäkään ja silloin on ihan ok taukoilla tai lopettaa pelissä.

(Teksti sama kuin säännöissä) Jos haluat lopettaa tai taukoilla CDV:ssä, ilmoita siitä ylläpidolle ja mieluiten myös foorumilla muille pelaajille pelaajien ilmoitustopicissa. Olisi hyvä pelata loppuun käynnissä olevat pelit ennen lopettamista, ja keksiä syy hahmon poistumiselle pelistä (esim. kuolema, muutto jne.), jos vain mahdollista.

Koska tärkeiden hahmojen yhtäkkinen menettäminen voi olla haitaksi pelien kannalta, sinun täytyy hyväksyä, että lopettaessasi pelin kannalta tärkeä(t) hahmo(t) (kuten kuninkaallinen) saatetaan laittaa ”adoptoitavaksi”, jolloin toinen pelaaja voi ottaa hahmon pelattavakseen. Voit kuitenkin itse päättää, täytyykö uuden pelaajan kirjoittaa itse hahmotiedot uudelleen vanhaa hahmoasi mukaillen vai annatko hahmotiedot pelaajan suoraan käyttöön sinun tekijänoikeuksillasi. Huomaa, ettet voi vaatia hahmoa enää takaisin, jos sen on ottanut pelattavakseen joku toinen pelaaja. Uudella pelaajalla on myös mahdollisuus muokata vanhaa hahmoa hiukan, esimerkiksi pelien tapahtumien mukaisesti. Adoptoinnin sijasta hahmon tiedot ja peleissä luodut suhteet voidaan myös säilyttää pelissämme niin, että hahmo luodaan kokonaan uudestaan uuden pelaajan toimesta, ja vain esimerkiksi hahmon nimi, luodut suhteet ja pääpiirteet säilyvät samoina. Hahmosta saatetaan tehdä myös NPC-hahmo.



Hahmoni on muuttamassa pois Versailles’sta. Voinko silti jatkaa sillä pelaamista?

-CDV:n pelialue on Versailles sekä sen lähialueet. Jos hahmo muuttaa muualle, häviää siltä myös pohja jatkaa pelissä. Muualle muuttaneen hahmon voi kyllä esimerkiksi laittaa tauolle ja tuoda hahmon myöhemmin takaisin peliin hahmon palatessa palatsiin.



Sivun alkuun




Peleistä


Voinko pelata menneisyys- tai tulevaisuuspelejä?

- Menneisyyspelejä eli CDV:n ”nykyhetkeä” edeltävään aikaan sijoittuvat pelejä, joiden tapahtumat on jo päätetty etukäteen ja jotka käyvät yhteen hahmon menneisyyden kanssa, voi pelata. Muistathan merkitä selkeästi pelin otsikkoon sekä hahmon aikajanaan, että kyseessä on ns. menneisyyspeli. Jos peli ei sijoitu Versailles’hin, sen voi postata ”Muut alueet”-alueelle foorumilla.

Tulevaisuuspelit sen sijaan ovat hieman ongelmallisempia, koska niissä ns. ennakoidaan tapahtumia. Entä jos pelissä tapahtuukin jotain merkittävää, joka vaikuttaisi tulevaisuuteen ja samalla käynnissä olevaan tulevaisuuspeliin? Jos joku hahmo esimerkiksi kuolee pelin varsinaisessa aikajanassa, mutta on yhä elossa tulevaisuuspelissä, niin kumpi tulevaisuus on nyt ns. oikea ja virallinen? Jotta pelin sekä hahmojen väliset suhteet pysyisivät loogisena, toivoisimmekin, että pelejä pelattaisiin mahdollisimman kronologisessa järjestyksessä.

Varsinaisten tulevaisuutta ennakoivien pelien sijaan ”entä jos”-tyyppisiä vaihtoehtoispelejä voi toki pelata OOC-alueella.



Montako peliä minulla voi olla samaan aikaan käynnissä?

Niin monta kuin koet pystyväsi hallitsemaan samaan aikaan! Muistathan kuitenkin huolehtia siitä, että hahmon aikajana pysyy ajan tasalla. Samoilla hahmoilla pelattavat pelit (siis jos hahmojen X ja Y välille ottaa useamman pelin) olisi hyvä pelata yksi kerrallaan pelien välisten epäloogisuuksien välttämiseksi.


Mihin vuodenaikaan pelit voivat sjoittua/miten vuodenajat määrittyvät pelissä?

- Jos peli ei sijoitu ns. "menneisyyteen" niin oletusarvoisesti vuodenajat määrittyvät sen mukaan, mitä vuodenaikaa oikeasti pelin aloitushetkellä eletään (esim. heinäkuu=kesä, tammikuu=talvi jne). Ranskassa ilmasto on kuitenkin yleisesti lauhkeampi kuin Suomessa, mikä on hyvä ottaa peleissä huomioon (lisää Ranskan ilmastosta maantiede-osiosta)

Sivun alkuun




Yhteiskunta ja pelin maailma


Miten kamarineidot/kamaripalvelijat/sisäköt tms. Pukeutuivat?

- Lue lisää täältä



Mihin säätyyn hovineidot kuuluivat? Entä mikä on ero hovineidon ja kamarineidon välillä?

- Hovineidot/hovineidit kuuluivat aatelissäätyyn, mutta olivat aina ”rouvansa” aatelissäätyä alhaisempia - heitä ei voinut siis kutsua palvelijoiksi. Heidän tehtävänään oli pitää seuraa kuningattarelle/muille aatelissäätyisille naisille ja heidän tuli olla sivistyneitä harrastamalla taiteita, kieliä, ompelua ja esimerkiksi sivistää itseään lukemalla. Kuninkaalliset sekä muut hovin aatelisnaiset valitsivat hovineitonsa usein tarkkaan hyvistä perheistä ja usein perheen kanssa oltiin läheisempiäkin tuttavia. Hovineito oli naimaton (sillä mentyään naimisiin hän useimmiten muutti miehensä taloon) ja tämän takia usein melko nuori. Seuraneiti on verrattavissa hovineitoon. Lisätietoa saa googlaamalla sanan englanninkielisellä nimellä ”lady-in-waiting”.

Kannattaa huomata ero hovineidon ja kamarineidon välillä. Kamarineito oli enneminkin palvelija, hovineito taas seuraneiti.



Missä hahmoni huone/huoneisto voi sijaita?

- Hahmon huone/huoneisto voi sijaita pohjois- tai eteläsiivessä sekä päärakennuksessa. Kuninkaallisten huoneistot sijoittuvat päärakennukseen (kuninkaan ja kuningattaren tilat toiseen kerrokseen ja heidän jälkeläistensä tilat ensimmäiseen kerrokseen samoin kuin vieraiden maiden kuninkaallisten tilatkin), sekä pohjoissiipeen ja eteläsiipeen (kuninkaan sukulaisten ja heidän perheidensä asuintilat). Aatelisten huoneet sijaitsevat lähinnä eteläsiivessä (jonka ullakkokerroksessa sijaitsevat lukuisat yhden ja kahden huoneenn huoneistot ovat niin pieniä, että niissä ei välttämättä nukuttu vaan aatelinen saattoi omistaa isomman asunnon Versailles'n kylästä) ja pohjoissiivessä, kuninkaalle läheisillä aatelisilla on myös huoneistoja päärakennuksessa. Palvelijoiden huoneet/makuusalit sijoittuvat useimmiten ensimmäisen ullakkokerroksiin - päärakennuksen ullakkokerroksen ollessa varattuna vain tärkeimmille hovin palvelijoille kuten kamaripalvelijoille. Katso lisää infoa hahmojen huoneista täältä.



Mitä hahmon huoneeseen/huoneistoon kuuluu?

- Palvelijoiden huoneet olivat usein aika karuja, vain välttämätön löytyi; sänky, kaappi, kirjoituspöytä ja tuoli, pesutilat olivat usein yhteisiä muiden palvelijoiden kanssa. Huone saatettiin myös jakaa yhden tai useamman henkilön kanssa ja suuret makuutilatkin olivat mahdollisia. Aatelisilla oli usein huoneisto, eli asuintilaan kuului useampia huoneita. Riippuen asukkaan arvosta huoneistoon saattoi kuulua esim. eteistila (odotushuone), kylpyhuone, oleskelutila, kirjasto, makuuhuone, parveke, sisäpiha, vaatekomero, työhuone ym.



Milloin saavutettiin täysi-ikäisyysraja?
- Varsinaista täysi-ikäisyysrajaa ei ollut, mutta kolmannen säädyn lasten tapauksessa työnteon aloittamista pidettiin jonkinlaisena siirtymäriittinä aikuisuuteen. Aateliset saivat olla "lapsia" pidempään.



Mikä ikäisenä voi mennä naimisiin?

- (Vastaus vieraskirjasta): ”Yritin tutkia asiaa, mutta en löytänyt tietoja siitä, minkä ikäisenä 1700-luvun Ranskassa oli mahdollisuus avioitua. Avioitumisikä oli kuitenkin varmasti nuorempi kuin nykyinen 18-vuoden ikäraja, sillä esimerkiksi Marie-Antoinette meni naimisiin Ranskan kuninkaan kanssa jo 14-vuotiaana. Ehkei nyt ihan alle 10-vuotiaita sentään naitettu joillekin vanhoille papoille... Ja siitä en ole myöskään varma, olivatko nämä nuoret naittamisiät tyypillisiä vain kuninkaallisille ja muille korkeampiarvoisille suvuille, vai tapahtuiko sitä kaiken kansan keskuudessa. Voisin kuitenkin olettaa, että jos sopiva kosija sattui ilmestymään paikalle ja pyytämään tyttären kättä, vanhemmat saattoivat naittaa lapsensa jo varsin nuorenakin (kuten 14-vuotiaana), koska tämä saattoi olla ainut tilaisuus päästä hyviin naimisiin.”



Mitä tarkoitetaan haukkametsästyksellä ja mitä aatelispiireissä metsästettiin?

- Haukkametsästyksessä metsäsetään koulutetuilla haukoilla pienriistaa. Haukkametsästystä yleisempää oli esimerkiksi kettujen metsästys samoin kuin myös erinäisten kanalintujen + muun pienriistan.



Millaisia mahdollisuuksia naisilla oli kouluttautua?

- Naisten mahdollisuudet koulutuksen suhteen olivat huomattavasti huonommat kuin miehillä (vaikka kolmannen säädyn miehilläkään ei ollut juuri mahdollisuuksia opiskella perustasoa pidemmälle). Aatelisnaiset opiskelivat kotiopettajattaren johdolla perusluonnontieteiden sekä kielten aatelisnaisille hyödyllisiä asioita, joita olivat lisäksi mm. taiteet, musiikki ja koruompelu. Opetuksen laatu ja sisältö riippuivat paljolti opettajasta sekä vanhempien toiveista lastensa varalle, vaikka tietyt yleistiedot maailmasta aatelisnaisilla oletettiinkin olevan. Kovin syvällistä opetus ei siis ollut.

Porvariston lapset saattoivat saada hyvin samantyyppisen koulutuksen kuin aatelisetkin. Joskus koulutuksesta huolehti kotiopettajattaren sijaan lastenhoitaja.

Kolmannen säädyn työläisnaiset naiset lopettivat yleensä opiskelun viimeistään perustason jälkeen, eikä lukutaidottomuuskaan ollut mitenkään outoa. Katolinen kirkko järjesti köyhille opetusta, minkä lisäksi naisilla oli mahdollisuus kouluttautua enemmän luostareissa. Nunnaluostarien yhteydessä toimi usein orpokoteja, joissa opetettiin lapsille esimerkiksi ompelua.

(Koulutuksesta pelin aikakaudella yleisesti löytyy enemmän tietoa täältä)



Tunsivatko kaikki toisensa palatsissa?

- Kuta kuinkin kyllä, sillä Versailles’n piirit olivat melko pienet. Jos hahmo on juuri saapunut Versailles’hin, niin hän voi vielä olla palatsin kuvioista hieman pihalla, mutta hyvin nopeasti kaikki oppivat tuntemaan toisensa (ja erityisesti korkea-arvoiset aateliset/kuninkaalliset!) ainakin kasvojen perusteella.

Palveluskunnalle aatelisten tunnistaminen oli myös elintärkeä taito ja vaikka tavallinen kyökkipiika ei välttämättä tiennyt kaikkia aatelisia nimeltä, niin ainakin kuninkaalliset kaikki (palatsin asukit) tunnistivat.



Kuinka rikkaita aateliset olivat? Millaista oli olla ”köyhä” aatelinen?

- Versailles’ssa asuminen oli kallista, sillä aatelisten oletettiin käyttävän paljon rahaa muun muassa vaatteisiin ja ulkonäköönsä, palveluskuntaan sekä huoneistojensa ylläpitoon. Käytännössä vain rikkaimmat aateliset pystyivät asumaan palatsissa korkeiden kulujen takia ja monet joutuivat jopa ottamaan velkaa pystyäkseen pitämään elämäntyyliään yllä. Suuret tulot ja suuret menot kuvaakin hyvin hovissa asuvia aatelisia.

Köyhimmät aateliset asuivat maaseudulla kartanoissaan. Vaikka hekin olivat luonnollisesti muihin kansalaisiin verrattuna rikkaita, ei heillä ollut välttämättä yhtä paljon varaa tuhlailuun. Lisää informaatiota aatelisista osana säääty-yhteiskuntaa löytyy yhteiskuntaosiosta ja aatelisten elämäntyylistä löytyy lisää tietoa täältä.



Sivun alkuun
Takaisin info-osioon